YLIVERTAINEN JA TEHOKAS METODI

Image of planet Earth that can be used for visualization during the sixth stage.Metodi kestää kaksikymmentä minuuttia ja tuona aikana kanavoimme jumalallista energiaa siunataksemme maapallon ja koko ihmiskunnan. Teemme metodin yhtenä (tai useampana) ennalta määritettynä päivittäisenä hetkenä yhdessä useista eri maista ympäri maailmaa olevien tuhansien ihmisten kanssa.

Aloitamme metodin nousemalla ylös, kun tarjoamme sen hedelmät eli seuraamukset Jumalalle. Pyhittämällä teemme tästä toiminnasta jumallista, jotta voimme tulla jumalliseksi kanavaksi.

Jatkamme istumalla alas ja kutsumme suojelusenkelimme apua, joka on kaikkien meidän kanssamme koko elämämme ajan. Enkeleillä ei ole egoa ja he myös kunnioittavat vapaata tahtoamme siten, että he eivät ilmoita avoimesti olemassaolostaan vaan meidän täytyy omalta puoleltamme toimia ja pyytää heitä auttamaan ja samalla meidän on oltava tietoisia siitä, että he ovat kanssamme kaiken aikaa.

Sitten pyydämme apua yhdeltä viidestä arkkienkelistä, johon tunnemme erityisen yhteyden (Mikael, Gabriel, Uriel, Rafael tai Metatron). Nämä ovat korkeammalla enkelihierarkiassa olevia enkeleitä.

Seuraavaksi kutsumme Pyhää Henkeä, Jumalan Henkeä, Maha-Shaktia, aina ympärillämme olevaa feminiinistä energiaa, Äiti Maata, joka suojelee meitä kaikkia.

Kaikkivaltiasta Absoluuttia on mahdotonta tietää, koska Hän on kaikkien ilmaisujen tuolla puolen, mutta voimme löytää Hänet Hänen ominaisuuksiensa kautta. Tässä metodissa kutsumme kolmea niistä – Armoa, Kaikkivoipaisuutta ja Jumalallista Tahtoa. Suoran kokemuksen kautta voimme ymmärtää, että mitä tahansa kauttamme kanavoimme, osa siitä pysyy meissä ja näin vastaanotamme piilotetun lahjan.

Sitten tunnemme, kuinka kaikki kutsumamme energiat yhdistyvät meissä ja kerääntyvät meihin.

Nyt pääsemme itse metodiin, jossa kanavoimme kaikki nämä energiat kohti maapalloa esittävää kuvaa samalla, kun pyydämme tätä energiaa siunaamaan ja suojelemaan maapalloa ja koko ihmiskuntaa.

Päätämme metodin kiitollisuudella, joka auttaa meitä tuntemaan selkeämmin henkiset lahjat, jotka vastaanotimme.

Lisäksi voimme sytyttää kynttilöitä ja toisinaan paastota, jotta lisäisimme metodin vaikutuksia.

 

HUOMIO:

Tällä sivulla oleva informaatio on vain lyhyt tiivistelmä itse metodista, jonka ei tulisi korvata Ylivertaista ja Tehokasta Metodia käsittelevän luvun 3 (in english) kunnollista tutkimista.

Ole myös tietoinen siitä, että sinun on metodia varten ennalta valittava tietty arkkienkeli, jonka kanssa tahdot työskennellä ja on suositeltavaa pitää tämä arkkienkeli (Tästä löydätlso slyhyet esittelyt arkkienkeleistä (in english).)

Jos tämä on ensimmäinen kerta, kun teet tätä metodia, on mahdollista kohdata tiettyjä ennakkoluulojen luomia estoilta tuntuvia ajatuksia, sillä saatat liittää jotkin tässä meditaatio-rukouksessa käytetyt sanat yhteen tai toiseen uskontoon. Voimme vain pyytää sinua olemaan avoimin mielin ja kokeilla ensin metodia ja sitten yrittää huomata objektiivisesti sen vaikutukset ja muistaa samalla, että rukous on universaali asia eikä rajoitettu yhteen tai toiseen uskontoon, yhteen tai toiseen henkiseen tilaan vaan, että se pyrkii ennemminkin Jumalan Hengen, Pyhä Hengen ja myös Hänen enkeleittensä avulla luomaan suoran yhteyden Korkeimpaan lähteeseen – äärettömään Jumalaan.

Seuraava lyhyt tiivistelmä metodista, sisältäen myös eri vaiheiden kaavat, on ladattavissa PDF- dokumenttina.

 

YLIVERTAISEN JA TEHOKKAAN METODIN AIKATAULU

MAANANTAISTA LAUANTAIHIN

SUNNUNTAI

06.00 – 06.20

06.00 – 06.30

09.00 – 09.20

09.00 – 09.30

12.00 – 12.20

12.00 – 12.30

15.00 – 15.20

15.00 – 15.30

18.00 – 18.20

18.00 – 18.30

21.00 – 21.20

21.00 – 21.30

00.00 – 00.20

00.00 – 00.30

03.00 – 03.20

03.00 – 03.30

 

Huomio: ajat ovat valmiiksi Suomen ajassa.

Valmistelut

Aseta selkänojallinen tuoli siten, että istuessasi siinä, kasvosi ovat kohti itää.

Laita avaruudesta otettu, maapalloa esittävä kuva seinälle silmiesi korkeudelle. Jos huoneessa on muitakin ihmisiä tekemässä metodia, on jokaisella oltava oma kuva kunkin omien silmien korkeudella.

Kirjoitamme kaavat paperille suurin kirjaimin (tikkukirjaimin) ja laitamme paperin polvillemme, jotta voimme helposti lukea ne siitä, kun on aika toistaa kaavat.

Laitamme herätyskellon soimaan 19 minuutin kuluttua (laskettuna metodin aloituksesta 6:nen vaiheen loppuun). Sunnuntaina vastaavasti 29 minuutin kuluttua.


Täydennys: Kynttilän polttaminen

On suositeltua sytyttää ainakin yksi kynttilä päivässä, yhtenä ennalta määritellyistä hetkistä. Kynttilän tulee palaa loppuun asti.

Muutama minuutti ennen metodin alkua seisomme kohti itää ja ennen kynttilän sytyttämistä sanomme seuraava pyhityskaavan:

“Pyhitän, tässä ja nyt, täydestä sydämestäni tämän valon, ja rukoilen hyvää Jumalaa ja hänen valon enkeleitään siirtämään sen mystisellä tavalla, ja alkemisoimaan sen niin, että tämä valo saavuttaa tuonpuoleisen maailman. Suo, että Jumalan tahdon kautta ja hänen enkeltensä avulla tämän liekin energia tulee ja pysyy kokonaisuudessaan mysteerisenä hyväätekevänä valona, joka edesauttaa täysin, yhdessä Jumalan armon ja hänen kaikkivoipaisuutensa ilmenemisen kanssa, onnistumisessa, Jumalalta tulevan avun kautta, välttämään ikuisesti kauhistuttava katastrofi, mikä uhkaa planeettaamme ja koko ihmiskuntaa.

Jumala meitä auttakoon. AAMEN! AAMEN! AAMEN!”

Seisoessamme tunnemme jumalallisen armon salaperäisen virran ylhäältä alas, päälaelta varpaisiin asti. Koemme ylevän, kohottavan tuntemuksen. 


VAIHE 0

Aloita täsmällisesti ennalta valittuna ajankohtana. Seisoessamme itää kohti silmät suljettuina lausumme mielessämme seuraavat sanat ja keskitymme sisään päin ja teemme samalla ristinmerkin (Aika: 10 – 15 sekuntia):

1.        ISÄN;
2.        POJAN;
3.       JA PYHÄN HENGEN NIMEEN;
4.       AAMEN!

 

VAIHE 1

Tämän Tehokkaan ja Ylivertaisen metodin vilpitön  pyhitys Isä Jumalalle

Ylivertaisen ja Tehokkaan Metodin vilpitön  pyhitys Isä Jumalalle (seistään itään päin):

JUMALA, TAIVAALLINEN ISÄ,

TARJOAN SINULLE, TÄSSÄ JA NYT, TÄYDESTÄ SYDÄMESTÄNI JA TÄYSIN ILMAN EHTOJA, TÄMÄN YLIVERTAISEN JA TEHOKKAAN METODIN HEDELMÄT, JOKA JUMALALTA TULEVAN AVUN KAUTTA PYRKII SUOJELEMAAN TÄYSIN MAA-PLANEETTAA JA KAIKKIA IHMISIÄ MINKÄ TAHANSA PLANEETANLAAJUISEN KATASTROFIN VAARALTA.

AAMEN! AAMEN! AAMEN!

Keskittyminen: Vastaus pyhitykseen tunnetaan jumalallisen energian virtana tulvien päälaelta olemukseemme alas varpaisiin asti: enintään 45 sekuntia. Jos emme saa vastausta, emme jatka metodin tekemistä.

 

VAIHE 2

Istumme tuolilla itää kohti. Pyydämme nöyryydellä ja uskolla suojelusenkelimme ja valitsemamme arkkienkelin (ja muistamme pitää joka kerta saman arkkienkelin rukouksiemme kohteena: Metatron, Mikael, Gabriel, Uriel tai Rafael) ohjausta, inspiraatiota ja apua.

A) Kaava oman suojelusenkelimme ohjauksen ja inspiraation pyytämiseksi

“PUHDAS JA SIUNATTU SUOJELUSENKELI,

RUKOILEN SINUA TÄYNNÄ NÖYRYYTTÄ, ASPIRAATIOTA JA USKOA JUMALAAN, AUTA MINUA, OHJAA MINUA JA ANNA MINULLE IMPULSSI TÄMÄN YLIVERTAISEN JA TEHOKKAAN METODIN ONNISTUNEESEEN SUORITTAMISEEN, TÄSSÄ JA NYT, KAIKKINE VAIHEINEEN.

KIITÄN SINUA TÄYNNÄ RAKKAUTTA JA KIITOLLISUUTTA KAIKESTA, MITÄ TARJOAT MINULLE JOKA KERRALLA.”

Sitten huomaamme yhteyden tilan, joka osoittaa suojelusenkelimme ilmaantumisen ja avun. Keskittyminen kestää 45 sekuntia.

B) Pyhä kaava arkkienkelin invokaatioon

“PYHÄ JA SIUNATTU ARKKIENKELI …,

RUKOILEN SINUA TÄYNNÄ NÖYRYYTTÄ, ASPIRAATIOTA JA USKOA JUMALAAN, AUTA MINUA, OHJAA MINUA JA ANNA MINULLE IMPULSSI TÄMÄN YLIVERTAISEN JA TEHOKKAAN METODIN ONNISTUNEESEEN SUORITTAMISEEN, TÄSSÄ JA NYT, KAIKKINE VAIHEINEEN. RUKOILEN SINUA POISTAMAAN MINUSTA KAIKKI MAHDOLLISET KIUSAUKSET JA KAIKKI VAIKEUDET TAI EPÄILYKSET, JOITA SAATTAA ILMESTYÄ.

KIITÄN SINUA TÄYNNÄ RAKKAUTTA JA KIITOLLISUUTTA KAIKESTA, MITÄ TULET TARJOAMAAN MINULLE JOKA KERRALLA KUN INSPIROIT JA KANNATTELET MINUA.”

 Sitten tulemme tietoisiksi ylevästä, selvästi erilaisesta tilasta verrattuna siihen, jonka tunsimme, kun tulimme tietoisiksi suojelusenkelistämme. (45 sekuntia). Joskus enkelimme tai arkkienkeli manifestoituu uudelleen jälkeenpäin, etenkin merkityksellisissä unissa.

 

VAIHE 3

Istumme tuolilla kohti itää. Pyrimme saada ilmestymään sisäiseen universumiimme selvästi erotettavan, laajan ja syvän yhteyden tilan, Pyhän Hengen salaperäisen energian kanssa.

Syvä ja avara yhteys Pyhän Hengen arvoitukselliseen energiaan

Lausumme seuraavan invokaation Pyhälle Hengelle täynnä rehellisyyttä ja uskoa:

“INTIIMI, TÄYDELLINEN, ARVOITUKSELLINEN JA JUMALALLISEN ELÄMÄN ANTAJA – PYHÄ HENKI, KUTSUN JA ANON SINUA TÄYNNÄ NÖYRYYTTÄ, ASPIRAATIOTA JA USKOA SINUN OLEMASSAOLOOSI, TUE MINUA SINUN LOPPUMATTOMAN JA TOTAALISEN VOIMASI KAUTTA JA AUTA MINUA MENESTYKSELLISESTI TEKEMÄÄN, TÄSSÄ JA NYT, TÄMÄ YLIVERTAINEN JA TEHOKAS KEINO KAIKKINE OSINEEN.

KIITÄN SINUA TÄYNNÄ RAKKAUTTA JA KIITOLLISUUTTA KAIKESTA SIITÄ INTEGRAATIOSTA, TUESTA JA SALAPERÄISESTÄ JA HYÖDYLLISESTÄ ENERGIASTA, JONKA TARJOAT MINULLE JOKA KERTA.”

Sitten tulemme tietoisiksi erityisestä integraation, puhtauden, innokkuutta antavasta ja euforisesta tilasta valtavassa ja salaperäisessä intiimissä todellisuudessa, joka auttaa meitä kokemaan rajoituksettomuuden tilan. Sillä on äidillisiä, mahtavia, feminiinisiä, affektiivisia piirteitä. Olemukseemme ilmaantuu myös pyhyyden ja puhdistumisen tila. (Keskittyminen: 45 sekuntia)


VAIHE 4

Kutsumme ja havaitsemme sisäisessä universumissamme tiettyjä jumalallisen todellisuuden aspekteja. Ensin kutsumme jumalallisen armon energian ja salaperäisen todellisuuden. Sitten kutsumme jumalallisen kaikkivoipaisuuden. Sitten kutsumme salaisen spesifin energian, joka seuraa aina Jumalan Tahdon manifestoitumista.

Istuessamme asetamme vasemman kämmenen vasemmalle polvelle, kämmen ylöspäin. Aina kun kutsumme yhtä edellä mainituista kolmesta aspektista, tulemme tietoiseksi, kuinka vastaanotamme niiden spesifit energiat vasemman käden kautta ja kuinka tuo energia kerääntyy kehoomme ja sisäiseen universumiimme.

A) Pyhä kaava Jumalan armon kutsumiseksi ja vastaanottamiseksi

“KUTSUN TÄSSÄ JA NYT, TÄYDELLÄ, VOIMAKKAALLA JA PERINPOHJAISELLA USKOLLA, JUMALAN ARMON SALAPERÄISTÄ ILMENTYMÄÄ ITSEENI, JA PYRIN SITTEN VOIMAKKAASTI TUNTEMAAN YHÄ SELKEÄMMIN JA VAHVEMMIN SEN KERÄÄNTYMISEN SISÄISEEN UNIVERSUMIINI.

OLEN TÄYSIN JA SYVÄSTI VAKUUTTUNUT SIITÄ, ETTÄ TÄMÄ TAPAHTUU SEN IHMEELLISEN AVUN KAUTTA, JOTA JUMALA, TAIVAALLINEN ISÄ TARJOAA MINULLE.”

Tulemme tietoisiksi näiden energioiden vastaanottamisesta kämmenen kautta ja niiden kerääntymisestä koko kehoon – maksimissaan 30 sekunnin ajan.

B) Pyhä kaava Jumalan kaikkivaltiuden ilmentymän esiinkutsumiseen

“KUTSUN TÄSSÄ JA NYT, TÄYDELLÄ, VOIMAKKAALLA JA PERINPOHJAISELLA USKOLLA, JUMALAN KAIKKIVALTIUDEN SALAPERÄISEN MANIFESTAATION ITSEENI, JA PYRIN SITTEN VOIMAKKAASTI TUNTEMAAN YHÄ SELKEÄMMIN JA VAHVEMMIN SEN ILMENEMISEN SISÄISESSÄ MAAILMANKAIKKEUDESSANI.

OLEN TÄYSIN JA SYVÄSTI VAKUUTTUNUT SIITÄ, ETTÄ TÄMÄ TAPAHTUU SEN IHMEELLISEN AVUN KAUTTA, JOTA JUMALA, TAIVAALLINEN ISÄ MINULLE TARJOAA.”

Tulemme tietoisiksi näiden energioiden vastaanottamisesta kämmenen kautta ja niiden kerääntymisestä koko kehoon – maksimissaan 30 sekunnin ajan.

C) Pyhä kaava Jumalan tahdon esiinkutsumiseksi ja vastaanottamisesi

“KUTSUN TÄSSÄ JA NYT, TÄYDELLÄ, VOIMAKKAALLA JA PERINPOHJAISELLA USKOLLA, JUMALAN TAHDON ENERGIAN SALAPERÄISEN MANIFESTAATION OMAAN OLEMUKSEENI, JA PYRIN SITTEN VOIMAKKAASTI TUNTEMAAN YHÄ SELKEÄMMIN JA VAHVEMMIN SEN ILMENEMISEN SISÄISESSÄ MAAILMANKAIKKEUDESSANI.

OLEN TÄYSIN JA SYVÄSTI VAKUUTTUNUT SIITÄ, ETTÄ TÄMÄ TAPAHTUU SEN IHMEELLISEN AVUN KAUTTA, JOTA JUMALA, TAIVAALLINEN ISÄ MINULLE TARJOAA.”

Tulemme tietoisiksi näiden energioiden vastaanottamisesta kämmenen kautta ja niiden kerääntymisestä koko kehoon – maksimissaan 30 sekunnin ajan.


VAIHE 5

Kolmen invokaation synteesi

–         Pyritään tulemaan asteittain tietoiseksi Jumalan armon energioiden, Jumalan kaikkivoipaisen todellisuuden ilmenemisen sekä Jumalan tahdon energioiden vastaanottamisesta

–         Huomataan selkeästi ja kiinnittymättömästi hienovaraiset vaikutukset tietoisuuden tasolla, mentaalisella tasolla ja supramentaalisella tasolla

–         Huomataan kuinka meistä tulee jumalainen kanava, okkulttinen välikappale, jonka kautta ja lävitse Jumala ilmentyy

–         Sanoinkuvaamattoman sisäisen kokemuksen kautta havaitaan, kuinka todellisuudessa jokainen meistä on luotu Jumalan salaperäisen todellisuuden kuvaksi

–         Tullaan tietoiseksi siitä, että jokainen meistä on omankaltaisensa osa, täydellisesti integroitunut ja sulautunut jumalallisen luomakunnan valtavaan holografiseen kokonaisuuteen

–         Tunnetaan kuinka olemus laajenee äärettömyyteen ja uudelleen yhtyy laajalla, täydellisellä ja euforisella tavalla Isä Jumalan jättiläismäiseen salaperäiseen todellisuuteen

–         Havaitaan maailmankaikkeuden valtava kokonaisuus heijastuneena kokonaan meissä, ja meidät laajasti ja syvästi integroituneena osana makrokosmoksen jättimäisessä kokonaisuudessa.

–         Tunnetaan henkisen sulautumisen prosessi ja sanoinkuvaamaton yhdeksi tuleminen

Aika: korkeintaan 2 minuuttia


VAIHE 6

Istumme tuolilla kohti itää. Vasen käsi on vasemmalla polvella, kämmen ylöspäin, kyynärpää noin 60 asteen kulmassa. Oikea käsi on ylhäällä ja katse on kohti kuvaa maapallosta. Sulje silmät ja kuvittele kuinka kaikki olemukseesi kerääntynyt jumalallinen energia on suunnattu kohti planeettaa oikean kätesi kämmenen kautta.

Pyhä kaava YLIVERTAISEEN JA TEHOKKAASEEN METODIIN

“JUMALA, TAIVAALLINEN ISÄ,

PYYDÄMME SINUA NÖYRÄSTI JA TÄYNNÄ VOIMAKASTA, TÄYDELLISTÄ JA SYVÄÄ USKOA, AUTA MEITÄ SINUN SUUREN ARMOSI MUKAISESTI NIIN, ETTÄ SEKÄ SINUN VALTAVAN ARMOSI KAUTTA ETTÄ TÄMÄN YLIVERTAISEN JA TEHOKKAAN METODIN JUMALAISTEN VAIKUTUSTEN KAUTTA, ME KATUISIMME, JA SAMALLA POISTUISIVAT KAIKKI NE SYNNIT JA PYHÄINHÄVÄISTYKSET, JOIDEN VUOKSI ME IHMISET ANSAITSEMME SINUN RANGAISTUKSESI.

PYYDÄMME SINUA, AUTA MEITÄ JOKAISTA, LOPUTTOMAN ARMOSI SIIVITTÄMÄNÄ, ANSAITSEMAAN, EI RANGAISTUSTASI, VAAN ANTEEKSIANTOSI JA MYÖTÄTUNTOSI.

PYYDÄMME SINUA AINA YHDESSÄ, TÄYNNÄ RAKKAUTTA, JUMALAISTA TOIVOA JA KIITOLLISUUTTA, POISTAMAAN IKUISIKSI AJOIKSI MEILTÄ IHMISILTÄ TÄMÄ KÄRSIMYKSEN MALJA.

AAMEN! AAMEN! AAMEN!

The way to place the hands while performing the sixth stage (seen from the front)

Tietoisuus: Tunnemme kuinka olemukseemme kerääntynyt energia tulvii planeetalle kuin lähteestä: vähintään 8 minuuttia.

Kuinka tämä vaihe tarkalleen ottaen tehdään:

– Tullaan tietoisiksi edellisen vaiheen kolmesta jumalallisesta energiasta, jotka vastaanotetaan yhtäaikaisesti vasemman käden kautta jatkuvana virtana, ja siitä kuinka ne sulautuvat harmonisesti yhteen, täyttävät kehomme ja hienovaraiset kehomme, luoden jumalaisen ylitsevuotavuuden tilan
– Nostetaan oikea käsi noin 60 asteen kulmaan kyynärvarteen nähden, kämmenen osoittaessa maapallon kuvaa kohti
– Katsotaan kuvaa tarkkaavaisesti, silmiä räpyttelemättä, ja manifestoidaan jatkuvasti sitä voimakasta intentiota, että nämä jumalaiset aspektit suuntautuisivat jatkuvana virtana oikeasta kämmenestämme ja sormistamme aivan kuin valtavasta kaivosta, täyttäen maan hienovaraisten energeettisen ilmapiirin
The way to place the hands while performing the sixth stage (profile). The arm and the forearm make a 60° angle– Tullaan tietoisiksi tästä jatkuvasta virrasta, joka kulkee olemuksemme, joka on nyt muuntunut salaperäiseksi jumalaiseksi kanavaksi, lävitse
– Kun virtauksen intensiivisyys vähenee, avataan silmät ja kutsutaan Jumalan avulla esiin näiden jumalaisten energioiden uudelleenilmeneminen jatkuvana virtauksena
– Jatketaan yllämainitulla tavalla, kunnes tekniikkaa varten varattu aika on lähes lopussa. Viimeistä vaihetta varten jätetään yksi minuutti.
– Viimeinen vaihe kestää vähintään kahdeksan minuuttia, tai 15 minuuttia sunnuntaina, ja sen on päätyttävä ennen kuin on kulunut 19 minuuttia siitä kun aloitimme vaiheen 0, tai mikäli on sunnuntai, ennen kuin aloituksesta on kulunut 29 minuuttia.Awareness: We feel the accumulated energies accumulated in our being flooding the planet like from a fountain: min 8 min.

 

VAIHE 7

Nousemme ylös itää kohti ja syvällisessä sisäänpäin kääntymisen ja kiitollisuuden tilassa sanomme mielessämme seuraavan kaavan:

“JUMALA, TAIVAALLINEN ISÄ,

KIITÄMME SINUA NÖYRYYDELLÄ JA KIITOLLISINA SIITÄ, ETTÄ KUUNTELIT NÖYRIÄ JA VILPITTÖMIÄ RUKOUKSIAMME. KIITÄMME SINUA RAKKAUDELLA JA KIITOLLISUUDELLA SIITÄ, ETTÄ AUTAT MEITÄ IHMISIÄ SUUREN ARMOSI MUKAISESTI.

KUNNIA SINULLE NYT JA AINA, IANKAIKKISESTI.

AAMEN! AAMEN! AAMEN!”

Heti jälkeen päin huomaamme spontaanisti ylevän, euforisen sanoinkuvaamattoman virran tulvivan olemukseemme ylhäältä alas ja samanaikaisesti kohottavan tunnetilan.

 

Muita tekoja, joita voimme tehdä tämän planetaarisen ohjelman kannattelemiseksi

25 kynttilän valon tarjoaminen

Tämä valon tarjoaminen voidaan tehdä päivittäin (tai jopa useita kertoja päivässä) tai kerran joinakin päivinä tai joka kolmas päivä tai joka seitsemäs päivä. Tämän teon voivat tehdä kaikki ne, joilla on liian vähän aikaa tehdä Ylivertainen ja Tehokas Metodi vähintään 1-2 kertaa päivässä.

Tähän liittyy se, että tarjoamme ainakin kerran päivässä 25 kynttilän valon, minä tahansa vuorokauden ajankohtana (mutta ei koskaan klo 00.00 jälkeen, jolloin kyseessä on jo seuraava päivä!!!) pitäen huolta tarvittavista varotoimenpiteistä (etenkin kun kyseessä ovat metallikupisssa olevat lämpökynttilät), asettaen kynttilät hyvään järjestykseen, ottamatta riskejä ja välttäen (mahdolliset) onnettomuudet.

Seisomme kohti itää ja ennen kynttilöiden sytyttämistä sanomme mielessämme pyhän kaavan kynttilöiden pyhittämistä varten:

Pyhä kaava 25 kynttilän pyhittämiseksi:

“TARJOAN TÄSSÄ JA NYT TÄMÄN VALON JA SAMALLA RUKOILEN HYVÄÄ JUMALAA JA HÄNEN VALON ENKELEITÄÄN SIIRTÄMÄÄN TÄMÄN VALON SALAPERÄISELLÄ TAVALLA JA ALKEMISOIMAAN SEN NIIN, ETTÄ TÄMÄ VALO SAAVUTTAA TUONPUOLEISEN MAAILMAN, TAIVASTEN VALTAKUNNAN. TULKOON JUMALAN TAHDON JA HÄNEN ENKELEITTENSÄ AVUN KAUTTA NÄIDEN LIEKKIEN ENERGIASTA KOKONAISUUDESSAAN SALAPERÄINEN HYVÄÄ TEKEVÄ VALO JA PYSYKÖÖN SE MYÖS SELLAISENA JA AUTTAKOON SE TÄYSIN IHMISTEN VAPAUTUMISESSA JA  ANTEEKSIANNOSSA KAIKISTA HEIDÄN SYNNEISTÄÄN JA TEKOSISTAAN, JOIDEN TAKIA ME ANSAITSEMME JUMALAN RANGAISTUKSEN. JUMALA MEITÄ AUTTAKOON!
AAMEN! AAMEN! AAMEN!”

Tämän sisäisesti lausutun, vilpittömän, altruistisen ja täynnä uskoa olevan pyhityksen lopuksi, seisoessamme kohti itää, tunnemme Jumalallisen Armon salaperäisen virran, joka ilmaantuu aina olemuksessamme ylhäältä alaspäin ja tulvii koko kehoon päälaeltamme jalkapohjiin asti. Silloin tunnemme myös sisäisessä universumissamme kohottavan, voimakkaan tunnetilan. 

Jälkeenpäin sytytämme kynttilät ja annamme niiden PALAA TÄYSIN LOPPUUN ASTI.


Perjantai paasto

Tämä metodi käsittää täydellisen paastoamisen, alkaen perjantai aamuna klo 6.00 ja päättyen lauantai aamuna klo 6.00. Tällä välillä juomme ainoastaan vettä (niin paljon kuin haluamme, jotta kehomme hyötyy siitä määrästä, jonka juomme).

Siinä tapauksessa, että hoidamme tiettyjä sairauksia tai tauteja lääkitsevien kasvien avulla tai jos teemme päivittäin joogisia tekniikoita amarolin avulla, voimme molemmissa tapauksissa tehdä näin paastoamisen aikana. Tämän erityisen paastoamisen aikana on mahdollista ottaa lääkitseviä kasveja kuten aiemmin, pitäen ne ensin kielen alla ja sitten nielaisten ne veden kera.

Tämän paastoamisen aluksi lausumme mielessämme nöyrästi ja vakaasti seuraavan pyhän jumalallisen integroitumisen kaavan (esimerkiksi perjantaina klo 5.50 aamulla):

Pyhä kaava perjantai paastoa varten:

“TARJOAN TÄSSÄ JA NYT, TÄYSIN JA ILMAN EHTOJA KAIKKI TÄMÄN PAASTOAMISEN SALAPERÄISET HEDELMÄT ISÄ JUMALALLE. SAMALLA RUKOILEN HYVÄÄ JUMALAA SIIRTÄMÄÄN KAIKKI NÄMÄVAIKUTUKSET SALAPERÄISELLÄ TAVALLA JA ALKEMISOIMAAN NE SITEN, ETTÄ KAIKKI NÄIN LUODUT HYVÄÄ TEKEVÄT ENERGIAT SAAVUTTAVAT TUONPUOLEISEN MAAILMAN, TAIVASTEN VALTAKUNNAN, TULLEN TARJOTUIKSI LAHJOINA TAIVAALLISELLE ISÄLLE. TULKOON JUMALAN TAHDON KAUTTA KAIKISTA NÄISTÄ ENERGIOISTA JA PYSYKÖÖN NE KOKONAISUUDESSAAN SALAPERÄISENÄ JA YLEVÄNÄ VOIMANA JOKA JÄLKEENPÄIN OSALLISTUU TÄYSIN, YHDESSÄ JUMALAN LOPUTTOMAN ARMON KANSSA, KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIEN JA PAHOJEN TEKOJEN, JOIDEN TAKIA ANSAITSEMME JUMALAN RANGAISTUKSEN, VAPAHTAMISEEN JA TUHOAMISEEN. JUMALA MEITÄ AUTTAKOON!
AAMEN! AAMEN! AAMEN!”

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://no-apocalypse.net/fi/ylivertainen-ja-tehokas-metodi/